Tammikuun yhteenveto

Tammikuun yhteenveto hieman venähti työkiireiden johdosta. Vapaa-aika ollut myös kortilla, eikä niinä pieninä hetkinä kun olisi aikaa ollut ole ensimmäisenä ollut mielessä tämän yhteenvedon väsääminen.
Excelin pienimuotoinen päivitys on vienyt myös aikaa mutta nyt olen saanut siihen pieniä viilauksia valmiiksi ja selitänkin ne tässä yhteenvedon yhteydessä.

Tulot/Menot

Tulot pysyneet edelleen samana kuin tähänkin asti. Tarkoituksena tässä alkuvuonna nostaa kissa pöydälle ja yrittää repiä muutama euro lisää liksaa. Raportoin kuinka käy kunhan sen aika koittaa.

Menot sen sijaan karkasivat taas käsistä. Laitan tuon erittelyn alle ja alan selittää.

Klikkaamalla aukeaa isompana.

Noh nyt tätä kirjoittaessa muistuu mieleen mistä viimekuussa oli puhetta, eli niistä haamumaksuista. Toinen niistä oli puhelinoperaattorin lasku, joka sisälsi puhelinliittymän ja puhelimen ja se ei nyt näy tuossa kännykkäliittymät kohdassa vaan on eriteltynä tuolla Muut osiossa.
Joka tapauksessa kuten kuvasta näkyy, meni eläimiin hieman rahaa. Sama homma tulee olemaan tässäkin kuussa, ehkä jopa enemmän.

Muut osiosta löytyy tosiaan se reipas 50e kännykkälasku (liittymä+puhelin) mutta jos sitä ei huomioida niin suuria menoeriä on koitunut muunmuassa näistä:

– Apteekki n. 50e
– Lääkärimaksuja n. 220e (terveyskeskus, yksityinen ja hammaslääkäri)
Loput ovatkin sitten pienempiä, parturia ym.

Pikkuostoksista löytyy eväät ja kerran tuli käytyä ravintolassa syömässä. Eväisiin meni reilu 40e ja tämä siis pitää sisällään jotain täysin turhaa valmisruokaa lähikaupasta kun on laiskottanut edellisenä päivänä enkä ole jaksanut tehdä ruokaa. Erittäin helppo karsia tarvittaessa menoista pois.

Luottokortti näyttää myös aika isolta. Se on vielä ratkaisematta kuinka sitä muokkaisin. Nyt en tarkasta tässä yhteenvetoa tehdessä, että mihin luottokortilta on rahaa mennyt vaan merkkailen vain määrät mitä olen sinne kortille siirtänyt.

Urheilu -puolelta löytyy vain kuntosali. Tuosta nipistän hieman ja vaihdan tässä alkuvuodesta salia toiseen.

Autot vei aika paljon, sillä tähän kuuhun osui niin vero kuin vakuutuskin toisesta autosta. Myös bensaa paloi melkein 150e vaikkei mielestäni hirveästi tullut ajeltua. Mukavuudenhaluisena en koe pahaa omaatuntoa tästä kuitenkaan.

Sijoitukseen pistin aika ison mällin. Olen sijoittanut tuolla Mintoksen puolella myös mutta nyt mitä enemmän osakkeiden maailmaan olen perehtynyt niin sitä enemmän ne kiehtovat. Tästä syystä heivaankin tuon bannerin sivuilta piiloon ja siirrän Mintoksen varat Nordnettiin.

 

Tulot/Menot taulukko

Noniin, eli tämän kimpussa olen paininut muutamia tunteja. Hyvin todennäköistä, että sieltä löytyy virheitä ja parannusehdotuksia mutta tämän idea on nyt seuraavanlainen.

Tulot tuossa pysyvät ennallaan mutta menot olen nyt eritellyt hieman niin, että on eriteltynä säästöön menevät ja sijoitukseen menevät. Korjattu +/- tarkoittaa sitä, että koko kuukauden menoista on vähennetty säästöön tai sijoitukseen laitetut varat ja tämä luku kertoo sen, olisiko kuukausi ollut + vai – -merkkinen jos olisin jättänyt sijoitukset ja säästöönpanot tekemättä.

Tämän tarkoituksena on helpottaa itseäni ymmärtämään tätä rahankäyttöä. Normaalisti ilman tuota katsoisin vain tuota taulukkoa ja harmittelisin kun mennään miinukselle. Nyt kuitenkin näen, että vaikka kuukausi piti sisällään suhteellisen paljon turhaa kulutusta tai yllättäviä menoja niin tulot riittivät kattamaan kaikki kulut.

Ehkä hieman hankalasti selitetty mutta toivottavasti pääsitte kiinni tähän ajatukseen.

 

Nyt siirryn taas velvollisuuksien pariin ja palaan blogin ääreen parinviikon sisällä.

– Bisnesmies

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top