Raha sokaisee – Tuhansien tappiot

Kuten olen aiemminkin maininnut niin en ole mikään sijoittaja-guru. Nyt kuitenkin osakkeiden kursseja sivusta seuranneena päätin ottaa testaukseen bull- ja bear-sertifikaatit. Fiksu idea eikö?

Täysi keltanokka normaalien osakkeidenkin kanssa ja hypätään suoraan sertifikaattien kimppuun ja maksimaalisella vivulla tottakai.

Kuinka siinä sitten kävi?

Oppirahojen maksu

Usein sanotaan, että oppirahat täytyy maksaa kun johonkin uuteen ryhtyy. Itse maksoin nyt näiden sertifikaattien kanssa nuo ”oppirahat” ja ehkä hieman enemmänkin.

Koko hommahan lähti rullaamaan varsin mahtavasti. Sen enempää näihin tutustumatta päätin hyökätä satalasissa markkinoille ja iskin 1000e suoraan bear-daxiin 20-kertaisella vivulla. Vaikka en läheskään alkumetreiltä hypännyt kyytiin niin onnistuin ottamaan silti hyvästä kohtaa paikan pulkan kyydistä ja Dax:in kurssi tippui hyvää tahtia, mikä tarkoitti siis meikäläiselle tuottoa, kun olin kerran sijoittanut bear-sertifikaattiin.

Tuo oli liian hyvää ollakseen totta. Puhutaan ihan päivistä, alle viikosta kun kasvatin tuon 1000e parhaimmillaan 8000e saakka. Muistan ajatelleeni 6000e kohdalla, että kun 10 000e menee rikki, otan 5000e sivuun ja jatkan lopuilla tienaamista.

Tämän jälkeen ei mennyt kuin ehkä tunti (voi olla että päivä, muistikuvat ovat hieman hämärät jo noilta hetkiltä) kun tuo sertifikaatti erääntyi arvottomana. Olin hävinnyt mahdollisesti muutaman tunnin sisällä 8000euroa.

Todellisuudessahan olin hävinnyt 1000euroa mutta tieto siitä, että tuo kävi siellä 8000 euron nurkilla sai asian maistumaan vielä karvaammalta.

No mitä tässä tilanteessa tulisi tehdä? Analysoida mikä meni vikaan, hyväksyä tappiot ja perehtyä tuotteisiin paremmin ennen kuin lähtee painimaan niillä vai kenties lyödä lisää euroja tiskiin?

No tottakai pistettiin lisää rahaa tiskiin. Kun kerran niin helposti ensimmäisellä kerralla sieltä noustiin niin miksei nytkin.

Uusi 1000e talletus ja tällä kertaa unlimited-turbojen pariin hakemaan vielä isompaa vipua. Näistä en ymmärtänyt senkään vertaa joten sanomattakin selvää, että sieltä tuli 1000e tappio päivässä.
Kyllä, päivässä 1000e turpaan. Taisin sijoittaa kultaan joka oli 2% päässä rahoitustasosta ja sehän erääntyi sitten ihan tunneissa.

Opinko tästä sitten jotain? No en, pistin vielä 2000e lisää jotka tällä hetkellä ovat kiinni Bull dax x20 v6 -sertifikaatissa. Paskin mahdollinen teko varmaan tässä maailmantilanteessa jättää viikonlopuksi tuollaiseen rahat kiinni.

Tämän viimeisen 2000e talletuksen kanssa kikkailin ensin nopeilla kaupoille bull- ja bear-sertifikaateilla noin 2000e tuotot. Eli periaatteessa olisin omillani. Saldo oli hieman vajaa 4000e ja tarkoitus oli ottaa bull-sertifikaatilla perjantai-illalle vielä viimeiset sataset tuottoa mutta kuinka kävikään.
Dax lähti luisuun ja samalla meikäläisen härkään sijoitetut eurot hupenivat silmissä. En tohtinut enää niitä myydä kun yli puolet arvosta oli sulanut, joten nyt jännään maanantai aamua mihin suuntaan pörssit aukeavat.

-5% dax-futuureille eräännyttää tuon sertifikaatin arvottomana ja sehän ei ole lainkaan mahdoton ajatus. Vihreää toki toivon mutta punaista pelkään…

Nordnetin salkun käppyrää

Raha sokaisee

Tämän kokemuksen kautta huomaan sen, miten helposti ”helppo raha” sokaisee. Ensimmäisellä tonnilla niin helpot tuotot sai tallettamaan lisää ja lisää tuon helpon rahan toivossa mutta kokemattomana päädyinkin menettämään tuhansia.

Tiedostan onneksi sen, etten sijota enempää kuin on varaa hävitä. Toki tuolle 4000 eurolle olisi ollut käyttöä ihan jumalattomasti muuallakin mutta se meni nyt tuonne.

Jos tämä viimeinenkin 2000e on maanantai aamuna menetetty niin jatkan normaalien osakkeiden parissa enkä enää koske näihin. Jos kuitenkin se siellä vielä kituuttelee ja mahdollisesti nousee, niin pidän sitä ”pelikassana” ja kikkailen sen kanssa luultavasti kunnes sen menetän…

Toivottavasti muut ovat näiden kanssa varovaisempia eivätkä sorru vastaaviin hölmöilyihin.

Tappioiden jälkeen lohduttelin hieman itseäni shoppailemalla. Tästä lisää kuun vaihteessa.

Vihreän sävyistä tulevaa viikkoa kaikille!
– Bisnesmies

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top