Pahanmakuinen heinäkuu

Rahaa tuli ja rahaa meni. Onko väärin tuntea kesälomareissun syömän loven lompakkoon ikävänä asiana?
Eikö kesälomalla kuulu nauttia ja kulutuksen hieman lisääntyä jos tulee reissailtua perheen kanssa?
Mielestäni kyllä ja tiedän kyllä ettei siinä ole mitään väärää joten miksi siis tämä harmittaa?

Lompakko avoinna kesäloman viettoon.

Olin kesälomalla heinäkuusta muutaman viikon. Kesäloma oli nyt ensimmäinen laatuaan kun olemme vaimon kanssa yhtäaikaa lomalla, joten varsinkin vaimon puolelta oli poltteita reissailla, mökkeillä ym.

Jotenkin tämä talouden kirjanpito on muuttanut minua tämänkin suhteen erittäin paljon.
Ennen olisin ollut jo autossa istumassa siinä vaiheessa kun vaimo edes ehdottaa pientä reissua johonkin suuntaan. Nyt kuitenkin ensimmäisenä pintaan nousee kylmä hiki, kun vaimo heittää kysymyksen ilmoille ”Pitäisikö lähteä jonnekkin reissuun?”
Silmissä vilisevät euron kuvat ja ajatus kuukauden painumisesta miinukselle hirvittää. En kuitenkaan tyrmää ideaa, vaan pyrin ohjaamaan tulevan reissukohteen hieman lähemmäksi ja edullisemmaksi kuin mitä vaimo ehkä oli ajatellut.
Nautin kyllä edelleen matkustelusta ja varsinkin nyt kun tuo pikkumies kulkee mukana ja kasvaa niin on mahtava tunne kun näkee hänen riemuaan ja intoaan kaikkeen uuteen ja ihmeelliseen.

En kuitenkaan lähtenyt reissuun pipo tiukalla euroja laskemaan, vaan hallitsen kyllä edelleen tuon rahan tuhlauksen taidon.
Mitään mahdottomia ei silti tullut kuluteltua vaan lukemat pysyivät nätisti kolminumeroisina.

Kuluerittely

Kuukauden kulut eriteltynä

Kuten kuvasta näkyy ”Muut”-kategoriaan on mennyt aika makoisa mälli euroja.
Kuten ehkä pidemmän aikaa blogia seuranneet jo tietävätkin, niin tuolta kategoriasta löytyy nuo summat, jotka laitan kuukaudessa perheemme yhteiselle tilille. Tässä kuussa sinne tuli tuupattua 800€, joten se vei suurimman osan jo tuosta lähes 1400e kulutuksesta.
Muita suurempia kulueriä tänne kategoriaan syntyi oikeastaan vain vaateostoksista (noin 170e). Muut 400e tulikin sitten pienemmistä ostoksista kunte pyöränosista, kameratarvikkeista, kännykkämaksut, parturit ym.

Pikkuostoksiin 70e on turhan paljon. Lähes kaikki vain jotain pieniä ruoka- tai makeisostoksia, ei missään tapauksessa hyvä. Parannettavaa siis tältä osin.

Kuukauden yllättäjä Viihde pomppaa nyt ensimmäistä(?) kertaa esiin. En oikein ollut varma mitä olen tällä kategorialla alkujaan ajatellut. Olenko ajatellut esim terassilla käyntejä ym. vai enemmänkin viihde-elektroniikan puolelle menevää. Nyt kuitenkin kirjasin tänne ensin mainittuja asioita. Eli hauskanpitoa, kaljottelua, kesälomareissun kuluja ym.

Säästöön tuli laitettua aika ruhtinaallisesti. Lomarahat nakkasin sinne ja täyttelin tuolta tavoitteiden puolelta täyteen tuon remppatilin, joten tavoitetilien suhteen ollaan nyt maalissa ja fokus voidaan siirtää suoraan osakkeisiin jatkossa.

Koti-puolella on kanssa suht suuri summa mutta sieltä löytyy vain lainanlyhennykset.

Tulot/Menot

Rakastamiani taulukoita ihmeteltäväksi

Eli säästö% oli tässä kuussa tähänastisesti suurin huimat 28%. Menoja on palkkien mukaan tuloja enemmän mutta alhaalta selviää korjattu +/-, eli luku jossa on otettu huomioon se, että säästöön ja sijoituksiin on mennyt osa rahoista.
Eli yksinkertaistettuna jos en olisi laittanut säästöön tai sijoituksiin euroakaan, olisi kuukausi jäänyt noin 700e plussalle. Nice!

Sijoitukset

Eli kuten aiemmin jo kerroin, olen ottanut nyt uuden ihanan graafin seurantaan ja se on osakkeiden kehitys. Tästä näkyy omistamani osakkeet sekä niiden kehitys. Otan tuon arvon aina kuukauden lopussa tähän graafiin.

Toinen mahtava graafi on kaikkien osakkeiden yhteenlasketun arvon kehitys. Alkuun hieman tylsähkö viiva mutta kuukausien edetessä fantastista seurattavaa, ai että.

Tietoa tulevasta

Olen harmitellut sitä, kun vaikka pidän tarkkaa kirjaa tuloista ja menoista, niin tieto kuukauden pakollisista menoista uupuu. Nyt kuitenkin olen ottanut tällä saralla härkää sarvista ja paiskinut hullunlailla töitä sen suhteen, että olen saanut muodostettua edes jonkinlaisen kuvan näistä pakollisista menoista.

Myös blogista syntyi itselle yllättäen pienehkö lisäkulu josta kerron seuraavassa postauksessa(?) lähiaikoina.

Kesäisin fiiliksin,
– Bisnesmies

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top