Tuhlaajapoika ei penniä venytä

Kuten olen kirjoittanut niin en ole hirveän tarkka ollut rahan käytöstäni. Omaan elämääni kuuluu valtavasti erilaisia asioita, joista pystyisin muutoksilla saamaan huomattavia säästöjä. Listaan alle muutamia esimerkkejä, joista voit itsekin miettiä, lähtisitkö tekemään muutoksia näihin säästääksesi satoja euroja vuodessa.

 

– Kuntosali –

Maksan kuntosalista tällä hetkellä 744e/vuosi. Ihan järjetön summa mielestäni. Vaihtamalla salia saisin säästettyä vuodessa 444e, eli melkein 40e/kk. Mutta miksi en sitten vaihda?

Nykyinen kuntosali on yksi kalleimmista paikkakunnallamme, joten asiakkaita on huomattavasti vähemmän kuin halvemmilla kuntosaleilla. Myös asiakkaiden keski-ikä on uskoakseni vanhempi kuin noilla halvoilla saleilla, joten ”salietiketin” noudattaminen kanssatreenaajilta on yleensä enemmän sääntö kuin poikkeus. Olen käynyt muutamilla halvemmilla saleilla enkä voi sanoa, että muissa asiakkaissa olisi valittamista. Mitä nyt välillä löytyy ”porukoita”, jotka vievät useammat laitteet ja tuntuvat vain istuskelevan ja seurustelevan niissä. Kuitenkin itse arvostan sitä, että saan treenata rauhassa ilman jonottamista laitteisiin. Ehkä tämä on se suurin syy miksi maksan itseni kipeäksi joka vuosi salimaksuista. Tietenkin vaikuttaa myös se, että olen tottunut treenaamaan tietyllä kaavalla ja tietyillä laitteilla. Salinvaihto tarkottaisi siis myös uuden järjestelmän opettelemista, joten tuttu sali tuttuine laitteineen ei mielellään päästä otteestaan.

Jos jossain vaiheessa täytyy säästökohteita miettiä vakavasti, niin tämä on varmasti ensimmäinen josta silloin karsin. Nyt kuitenkin kun vielä ei tunnu siltä, että täytyy joka penni laskea niin pidän tuon jonkinlaisena luksus-oikeutena itselleni panostaa tuon verran ylimääräistä siihen.

 

 

– Kännykkäliittymä –

Kännykkäliittymästä maksan 17,89e/kk. Liittymä on rajattomilla viesteillä/puheluilla sekä 50M netillä. Olen erittäin aktiivinen kilpailuttamaan puhelinliittymiä, joten hieman harmittaa tällä hetkellä maksaa noinkin paljon tuosta liittymästä.

Nykyään ainakin Telia ja Elisa/Saunalahti ovat alkaneet tarjota 30e arvoisia lahjakortteja S-kauppoihin/K-kauppoihin liittymän yhteydessä. Näitä tulee metsästettyä. Viime vuonna taisin kerätä 3kpl noita K-kaupan lahjakortteja pienellä kikkailulla liittymien kanssa. Saadaksesi tuon lahjakortin tulee yleensä maksaa ensimmäinen lasku. Kun lahjakortti sitten kilahtaa postilaatikosta aloitan kyselyt muilta operaattoreilta erilaisista liittymistä ja lahjakorteista. Tähtään alle 15e/kk hintaan rajattomalla 50 tai 100M liittymällä. Kun sen saavutan, lopetan yleensä tuon lahjakorttimetsästyksen ja nautin halvasta liittymästä. Suosittelen kokeilemaan, jos on tekemisen puutetta mutta älä suostu määräaikaisiin sopimuksiin ellei hinta tosiaan tipu alle tuon 15e/kk.

 

 

– Lainat/Vakuutukset –

Näistä näkee silloin tällöin uutisia. Itselläni on samassa paikkaa kaikki vakuutukset (koti, eläin, auto, lapsi). Varmasti olisi mahdollista saada säästöä pyytämällä muilta tarjouksia koko setistä, mutta nyt on pakko sanoa, että en vain jaksa nähdä vaivaa. Ihan iljettää sanoa noin, kun kyseessä voi kuitenkin olla vuositasolla isotkin säästöt. Olen kuitenkin ollut niin tyytyväinen nykyiseen, joten en ole vielä kokenut rahapulaa niin akuutuksi, että alkaisin tästä hakea säästöä. Prosessi ei kuitenkaan ole ihan minuutin juttu, vaan vaatii hieman aikaa ja perehtymistä itsekin asiaan niin no thanks tähän hätään. Koti- ja eläinvakuutukselle on ollut jopa käyttöä tässä kolmen vuoden aikana useampaan otteeseen (yhteensä puhutaan viisinumeroisesta summasta), eikä ole mitään ongelmia tai änkytystä ollut vakuutusyhtiön puolelta niin maksan mielelläni heille tästä.

 

 

– Auto –

Taloudessamme on aikamoinen bensasyöppö. Kaupungissa tuo laitos kuluttaa nätilläkin ajotyylillä yli 12l/100km. Vaihtamalla hybridiin tai sähköautoon säästäisi varmasti bensakuluissa satoja euroja vuodessa. Omalla kohdalla on nyt se hyvä, että pystyn kesäisin käymään skootterilla töissä. Skootteri kuluttaa bensaa ehkä neljänneksen siitä mitä tuo automme, joten vakuutusmaksujen (jotka ovat ehkä jotain 100e luokkaa kesältä) jälkeenkin tuo skootterilla töissä käyminen on halvempaa. Jos tämä ei olisi mahdollista ja auto olisi välttämätön työmatkoihin, laskisin kyllä, paljonko vaihtamalla vähemmän kuluttavaan voisin säästää. Suosittelen tätä teille, jotka autolla joudutte töissä käymään.

Kuten edellisessä blogitekstissäni mainitsin, niin autolainan saan kuitattua ensivuoden alkupuolella pois, enkä halua heti ottaa uutta. Puhuimmekin asiasta kotona juuri ja totesinkin, että nyt kun pikkujäbä on niin pieni ja hänen äitinsä on kotona niin autolainaa ei oteta. Asiaan palataan, kun jäbä kasvaa sen verran, että menee hoitoon ja hänen äitinsä työelämään takaisin. Siihen asti säästellään ja kerrytetään toivottavasti mukavaa puskuria pahan päivän varalle.

 

 

– Penninvenyttäjä vastaan Rahamies –

Palataan ajassa taaksepäin muutama viikko. Olin tuttuun tapaan tehnyt raskaan ja hikisen treenin salilla ja palailin pukuhuoneille. Olin salin puolella huomannut hieman kiukkuisen oloisen miehen treenaamassa, enkä ollut mitään hänen kanssa jutellut. Nyt olimme nyytit paljaina samaan aikaan astelemassa kohti suihkua. Edelleenkään ei puhuttu sanaakaan, vaan menimme suihkuun. Molemmat välttelivät katsekontaktia mutta miesten tyyliin huomaamattomasti kaverin varustus on aina pakko vilkaista. Suurimmat persehiet pestyämme… Hetkinen, alkaa kuulostaa ehkä jo hieman eroottiselta mitä se ei todellakaan ole. Eli täysin erillämme ilman fyysistä tai mitään muutakaan kontaktia siellä siis suihkuttelimme suurimmat hiet pois ja astelimme saunan lauteille.

Saunan lauteilla on tapana saada suomalaiset miehet puhumaan. Niin kävi nyt tässäkin tapauksessa. Tuo mukamas kiukkuisen oloinen mies osoittautuikin mukavaksi keski-ikäiseksi äijäksi ja juttu alkoi luistaa. Puheenaiheeksemme osui jossain vaiheessa juuri tämä kuntosalin korkea hinta, vain uusille asiakkaille suotavat tarjoukset, sekä se, kuinka tuo kuukausimaksu on toisille yhdentekevä, oli se sitten 30e tai 60e.

Tämä kaveri oli vahvasti sitä mieltä, että vaikka tuo kuntosalimaksu onkin korkea niin hälläkö väliä. Sen erotuksen verrattuna halvempaan säästää yhdellä terassikierroksella, kun jättää pari tuoppia ostamatta. Kehuskeli vielä, kuinka juuri Hänellä ei tuollaiset summat tunnu missään. En oikein pidä siitä, että kehuskellaan jos rahaa löytyy. Kerroin hänelle oman kantani asiaan, johon hän totesi ihailevansa sitä, että näinkin ”nuorelta” vielä löytyy päästä se ajatus säästämisestä. Eli tiedostaa kulut ja menot ja tarvittaessa ymmärtää mistä on mahdollista säästää.

Vanhempien ihmisten kanssa on siitä mukava jutella, että heiltä saa poimittua mahtavia vinkkejä elämään, vaikkei heidän tarkoitus välttämättä ole niitä siinä mielessä jakaa. Kannattaakin aina pitää korvat höröllä ja kuunnella tarkoin, kun kokemus puhuu…

 

– Bisnesmies

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top