Maaliskuun paketointi

Tervehdys arvoisat lukijat. On aika pistää maaliskuu pakettiin. Kevät lähestyy ja aurinkoa näkee yhä enemmän. Silti Bisnesmies kulkee pää painuksissa ja mieli hieman maassa. Tällä hetkellä on toki paljon muitakin asioita meneillään kuin vain oma taloustilanteeni mutta näihin muihin asioihin en nyt ota kantaa, vaan katselen asiaa vain oman taloustilanteen kautta.

Tein typeräi valintoja tässä kuussa. Niistä kirjoittelinkin jo viime artikkelissa mutta nuo typerätä päätökset eivät jääneet siihen vaan jatkoin hölmöilyjä. Kerron niistä alempana lisää…

Tulot ja menot

Tuloja ei tähän kuukauteen mahtunut kuin perus palkka, vuokratulot ym. Eli yhteensä alle 3000e. Menoja sen sijaan tuli aivan jumalattomasti. Alla erittely:

Eli kuten tuosta nyt näkyy, suurimman mällin pamautin sijoituksiin, yli 6000e. Tästä on tätä kirjoittaessa jäljellä 403e.
Ottaako päähän? Arvatkaa…

Mistä moinen ”tilttaus” sitten johtui? Innostuin bull/bear -sertifikaateista ja lähdin tosiaan kovalla vivulla pelaamaan niiden kanssa. Jos nyt muistan oikein niin ensimmäisen 1000e talletuksen onnistuin kuin ihmeen kaupalla nostamaan parhaimmillaan jopa 8000e asti. Tämän jälkeen kuitenkin kaikki alkoi mennä päin mäntyä ja lopulta tuo sertifikaatti erääntyi arvottomana. Tein muutamia talletuksia lisää Nordnet tililleni jotka tuhansien eurojen kiilto silmissäni ”hävisin” nopeammin kuin telkkä lähtee pöntöstä.

Eiköhän nämä oppirahat nyt oikeasti riitä ja keskitytään siihen hitaampaan sijoittamisella vaurastumiseen.

Palkkatulot pysyvät edelleen samassa kuin tähänkin asti mutta erilaisten graafien ystävänä asetan myös tuon esille.

Säästötileillä myllersi tosiaan tuon hävikin aikana ja roposet katosivat kuin tuhka tuuleen. Tilanne tällä hetkellä:

Itsensä hemmottelu

Kuten viime artikkelissa kirjoittelin, päätin hieman hemmotella itseäni ja ostin uuden kellon sekä kuulokkeet. Näiden maksu erääntyi vasta huhtikuulle, joten ne eivät näy tässä kuussa.

Alla kuva tuotteista (kirja toimii vain rekvisiittana kuvassa, tuon olen ostanut jo aiemmin mutta on edelleen lukematta)

Nettovarallisuus

Nettovarallisuuteni laski vuoden 2019 lopusta huomattavasti. En ole tarkemmin perehtynyt miksi, mutta näin on ainakin omien taulukkojeni mukaan käynyt. Toki osasyy on tuo yli 6000e nordnet-kuoppa, mutta ei se selitä silti tuota -13 000€ katoa. Noh, Q2:sella petrataan.

En saanut tuohon graafiin näkymään lukuja mutta ne ovat seuraavat:

2019 Q4 – 131 071,01€
2020 Q1 – 118 366,84€

Karua luettavaa mutta ei saa vielä isoa miestä kyyneliin.

Kun rahan tarve yllättää

Netti on pullollaan erilaisia pikavippi-firmoja sun muita. Itsellä on nuoruudessa kokemusta pikavipeistä enkä suosittele niitä kenellekkään. Mitään ongelmia niiden kanssa ei ollut mutta ne ovat mielestäni liian ”helppo” tapa saada nopeasti rahaa varsinkin sellaisille ihmisille, joilla se oman talouden tasapaino on pahasti rappiolla eikä välttämättä ymmärretä miten kovat korot niissä on. Itse en parikymppisenä kloppina vielä ymmärtänyt oman taloudenhoidon tärkeydestä mitään vaan tuhlasin palkat ja pikavipeillä vielä sitäkin enemmän.
Ehkä joskus uskaltaudun avaamaan tuota menneisyyden arkkua hieman enemmän. Tällä hetkellä se on kuitenkin vielä sen verran ”arka aihe” itselle, etten halua aivan täysin sitä avata.

Itse pyrin pitämään talouteni nykyään siinä kunnossa, että niin äkillistä rahantarvetta ei tulisi etteikö olisi aikaa odotella pankkien päätöstä mahdollisesta lainasta.
Tiedän kuitenkin, että kaikilla ihmisillä näin ei ole ja rahantarve saattaa yllättää hämmästyttävän nopeasti.

Tällaisiin tilanteisiin pikavippejä parempi vaihtoehto on nämä lainavertailuun erikoistuneet palvelut.
Näitäkin palveluita on monia, mutta yhden kanssa yhteistyötä tekevänä haluan mainita heidät.

Tämä kyseinen palvelu tarjoaa vakuudetonta lainaa, jonka korko on parhaimmillaan 4%. Löytyy parhaan koron takuuta sun muuta, joten suosittelen laittamaan korvan taakse jos epäilet joskus tarvitsevasi pankkia nopeammin hieman ylimääräistä.

Palvelu on Sortter ja voitte halutessanne tutustua tähän osoitteessa https://sortter.fi/

 

Korostan vielä, että lainoilla ei koskaan omaa kehnoa rahatilannetta korjata pysyvästi. Niistä saa hetkellisen helpotuksen mutta pysyvä muutos alkaa helpoiten kun ensin kartoittaa ne tulot ja menot ja pitää kaikesta kirjaa.

Se ei välttämättä ole helppoa jos ei excel tms ole tuttua, mutta jos todella joku lukijoista painii sen ongelman kanssa, että kokee tällaisen vaikka excelin kautta kirjanpidon vaikeana niin minulta saa kyllä ilmaiseksi apua asiaan.

Yhteyttä voi ottaa sivuilta löytyvän lomakkeen kautta tai suoraan blogi@bisnesmies.fi

 

Kevättä odotellen,
– Bisnesmies

2 Comments

  1. Kk
    huhtikuu 13, 2020

    Vinkkinä tuohon kirjanpitoon: kun teet hankinnan esim tammikuussa ja rahoitat sen luottokortilla, hankinta tulisi loogisesti kirjata jo tammikuulle. Eli kun ostat esim tammikuussa luottokortilla 500e kännykän, joka tarvitsee maksaa vasta helmikuussa, olet tullut jo hankkineeksi itsellesi velkaa 500e. Kirjaisin itse tässä esimerkissä tammikuulle 500e menon plus pitäisin oman sarakkeen ”luottokorttivelka” jotta joka kuukausi näkisin minkä verran tulevien kuukausien tuloja on jo syöty velaksi.

    Vastaa
    1. Bisnesmies
      huhtikuu 27, 2020

      Hyvä huomio tosiaan ja noinhan se tulisi tehdä. Tällä hetkellä tuo ei mene noin ja huhtikuun menoissa tulee näkymään maaliskuun ostoksia. Tuo luottokortti on yksi vitsaus kyllä. Mielelläni luopuisin siitä kokonaan kun aiheuttaa vain lisävaivaa. Oma tapani siis on aina pitää luottokorttia 10-100e plussalla ja sitämukaa siirtää sinne lisää rahaa kun menee miinukselle.

      Täytyy tuota hieman mietiskellä miten sen saisi järkeistettyä. Tuo mainitsemasi ”luottokorttivelka” systeemi olisi mahdollisesti toimiva ratkaisu. Otan harkintaan, kiitos.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top